Kirjoittamaan oppii lukemalla? Lukuharrastus teki minusta kirjoittajan

Opin lukemaan 4-vuotiaana. Luin kaiken, minkä sain käsiini: sanomalehtiä, Valittuja Paloja, historiallisia romaaneja, Raamattua ja paremman puutteessa vaikka tuoteselosteita ja käyttöohjeita. 

Tiesin aina, että halusin lukea. Se, että halusin myös kirjoittaa, kävi joskus mielessäni. En kuitenkaan uskonut, että tulisin vielä hankkimaan elantoni kirjoittamalla. 

Alla kerron tarkemmin polustani lukijasta kirjoittajaksi – tai pikemminkin lukevaksi kirjoittajaksi, koska en ole koskaan lopettanut lukuharrastusta. 

Lukemani kirjat ennen ala-astetta ja mitä niistä opin 

Ennen ala-astetta kulutin aikaa satu- ja lastenkirjojen, Merja Jalon ponikirjojen sekä sanoma- ja aikakauslehtien parissa. 

Satukirjat tarjosivat loputtomasti aihetta leikkeihin. Kasvoin yksin, mutta en ollut yksinäinen, koska paremman puutteessa roolitin kotipihan linnut ja puut mukaan kirjojen inspiroimiin leikkeihin. 

Sudenpentujen käsikirja -sarja tutustutti minut tietokirjojen maailmaan. Näistä kirjoista opin kokkaamaan, lajittelemaan jätteet ja tarkkailemaan muurahaisia. 

Kirjalliset tuotokseni eivät tuohon aikaan olleet kovin korkeatasoisia, mutta lukemani kirjat ruokkivat mielikuvitusta – mikä sekin on tärkeä taito kirjoittajalle. 

Ala-asteella lukemani kirjat ja niistä saamani opit kirjoittamiseen 

Ala-asteella luin paljon nuortenkirjoja, kuten Carolyn Keenen Neiti Etsivä -kirjoja ja Kaisa Ikolan Hullu luokka -sarjan teoksia. Joukkoon mahtui myös Kaari Utrion Kuka olet, Elissa?. 

Aloitin jo noin seitsemänvuotiaana tutustumiseni aikuisten kirjallisuuteen muun muassa näiden kirjojen myötä: 

• Laila Hietamies: Mäeltä näkyy toinen mäki 
• Eric Knight: Lassie palaa kotiin 
• John Bunyann: Kristityn vaellus 
• Arvo Järventaus: Satu-Ruijan maa 
• E.M. Forster: Talo jalavan varjossa 

Luin ja kirjoitin paljon. Äidinkielen aineet olivat ylipitkiä – ja pikkuvanhoja. Käytin kirjailijoilta oppimiani ilmauksia, vaikken oikein ymmärtänytkään niistä kaikkia. 

En ole säästänyt aineita. Hävitin ne teini-iässä, koska ne tuntuivat niin lapsellisilta. Tuhosin nolouden puuskassa myös kaikki ala-asteen aikaiset päiväkirjat, joita oli paljon. 

Yläasteella lukemani kirjat ja niiden vaikutus kirjoittamiseeni 

Yläasteelle siirtyessä olin jo kokonaan hylännyt lasten ja nuorten kirjat. 

Yläasteella luin muiden muassa nämä kirjat: 

• Leena Lehtolaisen kirjoja (ensimmäiseksi Tuulen puolella) 
• Agatha Christien kirjoja (ensimmäiseksi Salaperäiset rukiinjyvät) 
• Lisää Kaari Utriota 
• Lisää Laila Hietamiestä (Kannas-sarja, yhtä vaille Valamo-sarja, Sonja-sarja) 
• Leo Tolstoi: Anna Karenina (jäi kesken!) 
• Jean P.M. Untinen-Auel: Hevosten laakso 
• Kyoko Mori: Shizukon tytär 
• Helen Fielding: Bridget Jones - Elämäni sinkkuna 

• Karin Fossum: Rakas Poona 

Vuoden 2004 kesän ja vuoden 2005 syksyn välisenä aikana luin kaiken kaikkiaan 21 kirjaa, mikä teki yhteensä 6953 sivua.  

Laskin kirjat ja sivut jonkin äidinkielenopettajan lanseeraaman projektin takia.  

Mitään muuta yläasteen kirjoituksia en ole säästänyt, vaikka sain aineistani aina yhdeksikön tai kympin. Niitä myös luettiin ääneen luokan edessä.  

Lukemisharrastuksen ansiosta minulla oli jo tuolloin adjektiivien nyanssit hallussa enkä kompuroinut kielioppisääntöjenkään kanssa. 

Todistukseen sain äidinkielestä useimmiten yhdeksikön – opettajan sanoin – rangaistuksena flegmaattisuudestani tunneilla.  

Peruskoulun päättötodistuksessa äidinkielen numero oli kuitenkin 10, ja lasken tämän nimenomaan kirjoitusteni ansioksi. 

Lukioaikana luetut kirjat ja miten ne opettivat minua kirjoittamaan 

Lukioaikana koealueiden sivumäärät kasvoivat huomattavasti yläasteeseen verrattuna. Luin silti runsaasti myös fiktiota. 

Esimerkkejä lukiovuosina lukemistani kirjoista: 

• Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva 
• Richard Halliburton: Ruhtinaallinen retki romantiikan maille 
• Minna Canth: Työmiehen vaimo 
• Karen Blixen: Eurooppalaisena Afrikassa 
• Suomalaista runoutta: Maailma on teonsana 
• Witi Ihimaera: Valasratsastaja 
• Valentin: Tuolla puolen Limpopon 
• Aleksander McCall Smith: Naisten etsivätoimisto nro 1 Mma Ramotswe tutkii 
• Ernest Hemingway: Kilimandzaron lumet 
• Virginia Woolf: Orlando 
• Arto Paasilinna: Suomalainen kärsäkirja 
• Juhani Aho: Yksin, Papin tytär, Rautatie, Papin rouva ja Juha 
• Niina With: Rastaa ja munkkeja 
• Veijo Meri: Manillaköysi 
• Riikka Pulkkinen: Raja 
• Robert Fulghum: Kaikki mitä minun on todella tarvinnut tietää opin jo lastentarhassa 
• Ranya ElRamly: Auringon asema 
• Robert Fulghum: Sänky oli jo tulessa kun asetuin makuulle 
• Rosa Liksom: BamaLama 
• August Strindberg: Palkkapiian poika nide 2 
• Paulo Coelho: By the river Piedra I sat down and wept ja Pyhiinvaellus 

Näistä ajatteluuni vaikuttivat eniten Robert Fulghumin kirjat. Kirjoittamiseeni vaikuttivat ainakin Rosa Liksomin teokset. 

Kirjoittaminen oli loppua, sillä loukkasin oikean käteni yläasteen viimeisen luokan ja lukion ensimmäisen vuoden välissä.  

Käsi ei ole vieläkään täysin parantunut, enkä myöskään ole oppinut kirjoittamaan vasemmalla kädellä.  

Vaikka aikaa on kulunut melkein 18 vuotta, en edelleenkään voi kirjoittaa käsin enempää kuin kauppalistan. 

Onneksi sain noihin aikoihin ensimmäisen tietokoneeni, jonka avulla pystyin kirjoittamaan kokopäiväisesti.  

Aloin vähitellen myös tienata kirjoituksillani. 

Ensimmäinen lehtijuttuni julkaistiin paikallislehdessä ensimmäisen ja toisen lukiovuoden välissä aivan 17-vuotispäiväni tuntumassa. Se käsitteli matkaani Gambiaan. 

Toisen lukiovuoden alkupuolella – tarkalleen ottaen 11.10.2007 – aloitin bloggaamisen.  

Jatkuva kirjoittaminen ja lukeminen varmasti tukivat minua opinnoissani.  

Lukion päättötodistuksessa äidinkielen arvosana oli 9 ja äidinkielen ylioppilaskokeen arvosana oli laudatur. 

Ylioppilaskokeet jatkuivat yliopiston pääsykokeilla. Minut hyväksyttiin kahteen yliopistoon. Päädyin Helsinkiin lukemaan antropologiaa, folkloristiikkaa ja viestintää. 

Tärkeitä kirjoja yliopistossa ja sen jälkeen 

Yliopistovuosina luin pääasiassa tenttikirjoja, sillä kävin samaan aikaan töissä, eikä vapaa-aikaa ollut nimeksikään. 

Tenttikirjojen kirjoittajista muistan etenkin Hortense Powdermakerin, Marcel Maussin ja Marja-Liisa Swantzin.  

Suosituimpia kirjoja ei välttämättä saanut kirjastosta ennen tenttiä, joten niiden puutteessa oli sovellettava vastausten kanssa. 

Tärkeitä kirjoja yliopistoaikana ja sen jälkeen: 

• Eckhart Tolle: Läsnäolon voima 
• Minna Eväsoja: Sensei 
• Vaeltajan kertomukset 
• Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin 
• Alexandra Fuller: Ei hunningolle tänään 
• Bulbul Sharma: Munakoisojen kiukku 
• Nunna Kristoduli: Päiväkirjat 
• Noriko Morishita: Tyttö ja teeseremonia 
• Robert Kiyosaki: Rikas isä, köyhä isä 
• Juhani Seppänen: Hullu työtä tekee 
• Haemin Sunim: Asioita jotka huomaa vasta kun hidastaa 

Ennen näiden kirjojen lukemista en esimerkiksi tiennyt rakastavani Japania. Kiyosakin kirja opetti minulle rahasta enemmän kuin koulun penkillä vietetty vuosikymmen. Lisäksi nämä kirjat vaikuttivat osaltaan kirjoittamiseeni. 

Sain myös yliopistovuosina palkkaa kirjoitustöistä. Yliopisto maksoi minulle pienen korvauksen blogista, jota pidin ollessani vaihdossa Tansaniassa. Tein myös oikolukutöitä. 

Päätoimiseksi kirjoittajaksi ryhdyin yliopiston jälkeen. Käytän nimenomaan termiä “kirjoittaja”; koska se kattaa sisällöntuottajan, bloggaajan, toimittajan ja raportteja laativan assistentin tehtävät.  

Olen kirjoittanut mitä erilaisimpia tekstejä mitä erilaisimpiin tarkoituksiin. Viimeiset 6,5 vuotta olen työllistänyt itse itseni. 

Lauri Järvilehto muistuttaa kirjassaan Upeaa työtä! psykologian professori Anders Ericssonista, joka osoitti, että ihmisestä tulee huipputekijä alalla kuin alalla harjoiteltuaan vähintään 10 000 tuntia. 

Jos siis kirjoittaa 7,5 tuntia päivässä, 157,5 tuntia kuukaudessa ja 1732,5 tuntia vuodessa, huippukirjoittajaksi tuleminen vie miltei 6 vuotta.  

Koen kyllä nykyään olevani kirjoittamisen ammattilainen, mutta huippuosaaja en missään nimessä ole.  

Tunnen edelleen tarvetta ja halua kehittyä, ja kenties juuri siksi luen edelleen paljon. 

Lukuharrastus kirjoittajan uran tukena 

Minun ei ole enää vuosiin tarvinnut opiskella ja työskennellä yhtä aikaa, joten voin lukea enemmän kuin parikymppisenä.  

Lisäksi olen löytänyt äänikirjat, joita voin kuunnella esimerkiksi lenkillä tai kotitöitä tehdessä.  

Vuoden 2023 aikana kahlasin äänikirjapalvelussa läpi 29 kirjaa ja sitä edellisenä vuonna 30.  

Luen edelleen myös fyysisiä kirjoja. Olen suunnattoman ylpeä kirjahyllystäni, missä on niin Samuli Paulaharjua, Paulo Coelhoa kuin lukuisia tietokirjoakin.  

Nautin voidessani vain ojentaa käteni kesken kirjoittamisen, jotta poimisin hyllystä haluamani teoksen lähteeksi.  

Monet kirjoistani ovat niitä esineitä, jotka pelastaisin palavasta talosta. 

Lukeminen tukee kirjoittamista, koska lukeminen antaa uusia ideoita, ylläpitää laajaa sanavarastoa sekä vähentää kielioppivirheitä. 

Olen kuitenkin huomannut erään asian.  

Mitä enemmän kirjoitan työkseni, sitä vähemmän kirjoitan vapaa-aikana. Esimerkiksi runosuoni tuntuu tyrehtyneen vuoden 2014 lopussa, eivätkä asiatekstien tuottamiseen ohjelmoidut aivoni enää suostu suoltamaan fiktiota. 

Onneksi työkseen kirjoittaminen ei vähennä intoa lukea vapaa-aikana. 

Loppusanat 

Tämän artikkelin tekeminen oli hauskaa ja terapeuttistakin. Oli ilo muistella luettuja teoksia ja pohtia, miten ne ovat mahtaneet vaikuttaa kirjoittamiseeni. 

Taisin kehua itseäni liikaakin.  

Lisäksi innostuin kirjoittamaan enemmän kuin piti, mikä on helmasyntini kirjoittajana. Twitter-miniblogien ajasta huolimatta on helpompaa olla monisanainen kuin kirjoittaa ytimekkäästi. 

Tämän tiesi myös Mark Twain: “Minulla ei ollut aikaa kirjoittaa lyhyttä kirjettä, joten kirjoitin pitkän sen sijaan.” 

Halusin tekstilläni alleviivata sitä, että kirjoittamaan oppii lukemalla, ja tämä taito voi rikastuttaa elämää sekä kirjaimellisesti että kuvainnollisesti. Omalla kohdallani lukuharrastus antoi valmiudet nykyiseen ammattiini. 

En kuitenkaan koskaan pyrkinyt ammattikirjoittajaksi. Minä halusin vain lukea, ja sitähän minä tein. Minulla oli aina nenä kiinni kirjassa – jopa kouluun kävellessä (ihan totta!). 

Auvoisia hetkiä kaikille kirjojen ja kirjoitusten parissa! 

Artikkelin kirjoittaja on joensuulainen lukutoukka, tarinallistaja ja elämäntapahönö Marja Simonen. Hänen teksteihinsä voi tutustua Kultainto-blogissa ja LinkedInissä.