Taina Latvalalle kirjoittaminen on matkan tekemistä: “Lähden matkaamaan pitkin tekstin polkuja, joista en tiedä kaikkea etukäteen”

Mikä inspiroi eri ihmisiä kirjoittamaan? Kuinka kirjat syntyvät? Ja mistä löytää itselleen sopivan kustantajan? Kysyimme kirjailija Taina Latvalalta, miten hänen kirjansa ovat syntyneet ja mikä on hänen unelmansa kirjailijana.

Martta: Miten päädyit kirjoittamaan ensimmäisen kirjasi?

Taina: Kuulin vähän päälle parikymppisenä kirjoittajaryhmä Nobelistiklubista. Nimensä mukaisesti kyseessä oli yhteisö, joka suhtautui kirjoittamiseen hyvin kunnianhimoisesti. Ryhmä kokoontui keskiviikkoisin Helsingin yliopistolla, ja yhtenä iltana rohkenin mennä mukaan. Aluksi vein ryhmään pari runoa, mutta aika pian siirryin novellien pariin. Klubin jäsenet sekä sen vetäjä – nyttemmin jo edesmennyt kirjallisuudentutkija ja kriitikko Lasse Koskela – innostuivat teksteistäni. He kannustivat minua kirjoittamaan lisää, ja vähitellen novelleja alkoi olla kasassa sopivanlainen määrä. Nobelistiklubi oli olennainen vaihe esikoiskirjailijaksi kasvamisessa ja oman äänen löytämisessä. 

Martta: Millainen on ollut kirjailijan tie ensimmäisen kirjasi julkaisemisen jälkeen?

Taina: Esikoiskirjani Arvostelukappale oli minulle henkisesti todella iso juttu. Täytin vasta 25 vuotta sinä syksynä, kun novellikokoelmani ilmestyi. Kirja otettiin hienosti vastaan, se pääsi Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoehdokkaaksi ja sai Kalevi Jäntin palkinnon. Olin antanut kirjalle kaikkeni, ja minua jännitti, olisiko minulla vielä sanottavaa. Vähitellen kuitenkin uutta tekstiä alkoi syntyä. 

Koen, että kaikki kirjani ovat olleet keskenään aika erilaisia. Toinen teokseni Paljastuskirja – ensimmäinen romaanini – on eräänlainen kokeileva, kujeilevakin satiiri iltapäivälehdistön maailmasta. Välimatka-romaanini puolestaan kertoo Pohjanmaalla asuvan äidin ja aikuisen tyttären Teneriffan-matkasta. Tuossa kirjassa päästän eteläpohjalaisen murteeni valloilleen. Ennen kuin kaikki muuttuu -novellikokoelmani näen eräänlaisena esikoiskirjani sisarteoksena, joka käsittelee nuorten aikuisten elämää. Venetsialaiset-romaanissani tarkastelen kolmen sisaren välistä suhdetta.

Minua kiinnostaa kokeilla erilaisia kirjoittamisen lajeja. Olen opiskellut kotimaisen kirjallisuuden lisäksi myös elokuvakäsikirjoittamista, joten proosan ohella draama on lähellä sydäntäni. Tärkeä etappi tähänastisella kirjailijan urallani on ollut ryhtyminen näytelmäkirjailijaksi. Vuonna 2014 dramatisoin Välimatka-romaanini Vaasan kaupunginteatteriin, mistä käynnistyi hieno yhteistyö teatterin kanssa. Uusin näytelmäni on komedia nimeltä Kekkosen tytär, ja se tulee ensi-iltaan Vaasan kaupunginteatterissa 15. helmikuuta. Näytelmä kertoo viisikymppisestä naisesta, joka saa kuulla äidiltään mullistavan uutisen sekä tavallisesta eteläpohjalaisesta perheestä, joka päätyy osaksi jännittävää presidenttipeliä. Näytelmän ohjaa Erik Kiviniemi, kuten aiemmatkin tähänastiset näytelmätekstini.

Kirjoittaminen on pitkäjänteistä puuhaa, ja esimerkiksi yhden romaanin parissa saattaa vierähtää kolmekin vuotta. Siksi on virkistävää kirjoittaa välillä lyhyempiäkin tekstejä kuten blogipostauksia. Vuonna 2011 perustin MinäKertoja-blogin, jossa käsittelen kirjoittamista ja kirjailijan elämää. Vuodesta 2015 lähtien blogi on sijainnut Image-lehden nettisivuilla. Pidän myös Kirjan Pitoa -nimistä blogia Taloustaidon verkkosivuilla.

Martta: Miten päädyitte yhteistyöhön kustantajan kanssa?

Taina: Nobelistiklubi oli olennaisessa roolissa myös tässä asiassa. Jo aiemmin mainitsemani Lasse Koskela lähetti novellejani WSOY:lle, josta minua pyydettiin kirjoittamaan lisää tekstejä. Näin syntyi esikoisteokseni Arvostelukappale, joka ilmestyi syksyllä 2007.

Yhteistyö Otavan kanssa käynnistyi oltuani jo vuosia kirja-alalla. Ensimmäinen Otavalta ilmestynyt kirjani on novellikokoelma nimeltään Ennen kuin kaikki muuttuu (2015). Tuorein romaanini Venetsialaiset ilmestyi Otavalta elokuussa 2018.

Martta: Millainen on sinun luova prosessisi kirjoittajana?

Taina: Kirjoitusprosessini ovat aika intuitiivisia. Olen joskus kuullut, että kirjoittamista on verrattu matkan tekemiseen – ja niin minäkin kirjoittamiseen suhtaudun. Yleensä en tee etukäteen kovin tarkkoja suunnitelmia vaan lähden matkaamaan pitkin tekstin polkuja, joista en tiedä kaikkea etukäteen. Reitin varrella voi tapahtua yllättäviäkin käänteitä. Joskus hämmästyn itsekin siitä, mitä henkilöhahmoille tapahtuu.

Minua inspiroivat muun muassa kohtaamiset ihmisten kanssa, keskustelut joita olen käynyt, tilanteet joihin olen päätynyt. Uudenlaiset kokemukset – kuten matkat ja uudet ihmiset – herättävät minussa tarpeen kirjoittaa. Myös kirjat ja elokuvat antavat minulle innoitusta. Esimerkiksi hyvä romaani, siinä käytetty kieli ja tuoreet kerrontaratkaisut voivat tuntua sydämessä ihanana luovuuden sykähdyksenä.

Minulla pitää aina olla jokin henkilökohtainen, tunnepitoinen suhde kirjoittamaani tarinaan. En usko, että kirja-alalla kannattaa kauheasti laskelmoida eli kirjoittaa vaikkapa nimenomaan jostakin sellaisesta aiheesta, jonka arvelee olevan ajankohtainen kirjan ilmestyessä ja jonka uskoo puhuttelevan laajaa yleisöä. Tarinassa täytyy olla jotakin, joka tuntuu tekijästä itsestään merkitykselliseltä ja tärkeältä. Toki hienoa on, jos kirjailija onnistuu herättämään teksteillään myös keskustelua.

Haluaisin työskennellä rutiininomaisesti yhdeksästä viiteen, mutta oma vuorokausirytmini ei vain toimi sillä tavalla. Tuotteliain kirjoitushetkeni on yleensä iltapäivällä tai illalla. Kirjoitan mielelläni kahviloissa, sillä tunnen oloni kotoisaksi ihmisten lähettyvillä.

Martta: Miksi kirjoitat ja mikä on sinun unelmasi kirjailijana?

Taina: Kirjoittaminen on ollut minulle lapsesta asti luonteva tapa ilmaista itseäni ja purkaa erilaisia tunteita. Minulla on myös vilkas mielikuvitus ja tarve leikkiä sanoilla. Kirjailija ja kouluttaja Julia Cameron on verrannut kirjoittamista hengittämiseen. Tuo vertaus on hyvin osuva. Minulle tulee hankala olo, jos en jostakin syystä ole saanut kirjoitettua. Ja kun tekstiä jälleen alkaa syntyä, oloni on heti kevyempi ja vapautuneempi.

Haaveissani on, että pystyisin kirjailijana uudistumaan ja kehittymään jokaisen teokseni myötä. Koen tärkeäksi myös sen, että tekstini merkitsevät jotakin lukijalle. Toivon, että kirjani ja näytelmäni antavat muille yhtä paljon kuin ne antavat minulle.

Unelmoin siitä, että pääsisin joskus käsikirjoittamaan tv-sarjaa tai elokuvaa. Vuosien myötä minulle on kehkeytynyt selkeä näkemys draaman kirjoittamisesta ja siitä, millaisia elementtejä hyvässä tarinassa tarvitaan.

Koska kirjailijan työ on melko yksinäistä, kaipaan vastapainoksi myös sosiaalista vuorovaikutusta. Viime syksynä opetin pitkästä aikaa proosaa ja havaitsin taas, miten palkitsevaa on kannustaa ihmisiä toteuttamaan itseään ja kehittämään omia tekstejään. Nyt keväälläkin on tiedossa sopivassa määrin opettamista kirjoitustyön ohella. Toivon, että pääsisin jatkossakin puhumaan ihmisille entistä enemmän kirjoittamisesta ja luovuudesta.